Syvyyttä työnohjaukseen - synnynnäisen tahdon voimalla kasvamme ihmisyyteen

Ihmisenä olemista kuvaa hyvin pienen lapsen kehitys. Jo alusta alkaen lapsi on sisimmältään aktiivinen olento. Jo muutaman viikon ikäisestä alkaen hän nostaa sitkeästi päätään ja liikuttaa raajojaan ja kehittyy näin oman ponnistelunsa ansiosta. Ihmisellä on sisäinen pakko mennä eteenpäin, yli sen mitä on jo saavuttanut, olla jäämättä paikoilleen. Noin yksivuotiaana lapsi alkaa uhmata synnynnäisen tahtonsa avulla yhä enemmän ja enemmän painovoimaa ja tasapainoa ja nousee lopulta vaativaan pystyasentoon, kahdelle jalalle, toisin kuin muut eläimet. Ihminen pitää itsensä pystyasennossa sisältä päin. 

Tämä on huomionarvoinen seikka ihmisenä olemisessa ja on aina kiinnostanut myös tiedettä. Tämän pystyynnousemisen taustalla vaikuttaa sama sisäänrakennettu inhimillinen tahdonvoima, joka on ihmisen toiminnan perusta aina myöhemmissäkin elämän vaiheissa kun hän selvittää välejään vastuksien kanssa. Sen ansiosta ihmisellä on myös kokemus siitä, että ”minulla on keskipisteeni itsessäni” ja tuo voima, jolla ihminen alusta alkaen rakentaa itseään ja joka pakottaa ihmisen keskittymään itseensä, synnyttää ihmiselle kokemuksen omasta minuudesta. Ja sama tahdonvoima on osana ihmisen kehollista rakentumista, kun ihminen pyrkii pystyyn ja luusto löytää vähitellen muotonsa, luut paikkansa sekä lihakset tahdonvoiman harjaannuttamina omat erikoistuneet tehtävänsä lapsuusvuosien aikana. Jos jokin nujertaa tuota tahdonvoimaa se näkyy ihmisen kehossa samoin kuin se jos tuo voima suuntautuu liian varhain muuhun kuin kehon rakentumiseen.

Tarjoamani työnohjaus sekä taiteellinen itseilmaisu pyrkivät parhaimmillaan tukemaan tuota ihmisyyden perustavaa laatua olevaa tahtovoimaa. Haluan auttaa ihmisiä ja työyhteisöjä löytämään oman luonnollisen ”asentonsa”, tiensä ja voimansa mennä omassa tilanteessaan aina eteenpäin, nousta seuraavalle askelmalle, kehittyä ja saavuttaa uusia näköaloja, laajentaa kokemuksiaan ja tietoisuuttaan. Pitkään jatkunut stressi, kuormittavat tunnekokemukset ja siitä seurannut uupumus tai sisäisen motivaation heikkous ovat uhkana ihmisen luonnolliselle eteenpäinpyrkimiselle. Taide on väline, jolla voidaan korjata  tilannetta. Taiteellinen työskentely voi johdattaa ihmisen takaisin tuohon jo lapsuudessa syntyneeseen omaan keskipisteeseen, oman minuuden lähteille. Se antaa myös sillan alitajuiseen maailmaamme, jota voimme sitten rauhassa, omilla ehdoillamme ilman tulkintoja, tarkastella ja tulla sitä kautta laajemmin tietoiseksi itsestämme. Kuvallinen ilmaisu on usein suorassa yhteydessä alitajuiseen tietoisuuteemme ja siksi kuva kulkeekin askeleen edellä tietoista ajatteluamme.

Yhtä antoisaa kuin vapaamuotoinen taiteellinen työskentely on erilainen aivoja ja aisteja huoltava ja vahvistava toiminta. Rentoutus, läsnäoloharjoitukset ja meditaatio ovat kaikki aivojen kuntosalitoimintaa, joita mielelläni sisällytän työnohjaukseen. Uusimmat japanilaiset tutkimukset ovat löytäneet selvän yhteyden näiden menetelmien onnellisuutta lisäävään vaikutukseen. Ne lisäävät aivojen harmaata ainesta etulohkon alueella. Tuo sama alue aivoissa tuottaa tyytyväisyyden ja onnellisuuden kokemuksia. Jotta tällaisiin vaikutuksiin voi päästä, tulee harjoittelun olla säännöllistä ja jatkuvaa. Työnohjauksessa voi saada kokemuksen ja alkuvirikkeen, jota voi sitten omatoimisesti vapaa-ajalla jatkaa.

Jotta olen voinut työnohjaajana toimia esteettä ja parhaan kykyni mukaan, ovat itsensä kehittäminen ja henkinen kasvupolku olleet itselleni välttämättömiä ammattitaidon kasvattajia. Olen itsekin käyttänyt koko 30 –vuotisen ammattillisen urani ajan työnohjausta sekä vertaisryhmiä, joista olen saanut oman sisäisen keskipisteeni säännöllisen tarkistusaseman. Henkilökohtaisen kehityspolkuni kautta olen muun muassa löytänyt vahvuuden ajatella, että tässä valmennustyössä oma hylkäämisen pelko ei saa olla totuuden esiinsaamisen esteenä. Nuorempana minulle oli vaikeaa olla suorapuheinen ja pyrkiä totuuteen jos huomasin, että siitä tulee toisille paha mieli. Ohjasin puhetta tai toimintaa mieluusti ihmisten mukavuusalueelle. Ymmärsin kuitenkin oman henkisen kasvun myötä, että kyse oli hylkäämisen pelostani, ettei minusta pidettäisi jos sanon tai kysyn ikäviä asioita. Sen oivallettuani  en enää pyri vain vuorovaikutukseen vaan todelliseen vaikutukseen. 

Asiakkaan näkökulmasta se on ainoa eettisesti oikea toimintatapa. Ymmärrän hyvin, että ihmisistä saattaa joskus tuntua työnohjauksessa pahalta tai kiusalliselta. Olen sen itsekin kokenut ja suhtaudun siihen suurella myötätunnolla. En kuitenkaan enää pelkää enkä pakoile noita hankalia tunteita vaan näen ne avaimena ratkaisuihin ja henkiseen kasvuun. Asioita eteenpäin vievän totuuden esiin saadakseen työnohjaaja ei ole aina maailman mukavin ihminen.
Mutta siitä huolimatta uskon, että tulemme hyvin juttuun keskenämme kunhan tavoitteet ovat yhteiset ja mieli on avoin.